13.3.2012

Vaaleanpunainen unelma



Prunus persica

fr. pêcher / en. peach tree / fi. persikkapuu / 日本語 桃の木

Päinvastoin kuin mantelipuut, jotka kukkivat tällä hetkellä pihoissa, puutarhoissa ja villinä luonnossa, löytyvät persikkapuut hedelmätarhoista. Herkkiä persikoita suojaavat korkeat puut, jotka pysäyttävät kylmät mistralviimat pehmeään, mutta jyhkeään seinämäänsä. Siellä, puiden suojassa, kukkivat nyt persikat vaaleanpunaisin kukin, jotka levittävät ympärilleen huumaavaa tuoksua. 

Puut on muuten leikattu muotoon, minkä ansiosta hedelmät on helppo kerätä. Leikkaustapa/muotoilu riippuu hedelmäpuusta. Esimerkiksi aprikoosi- ja omenapuut leikataan/muotoillaan eri tavalla. En ole koskaan nähnyt hedelmätarhaa, vaikkapa omena- tai päärynätarhaa, Suomessa, mitenköhän siellä puut kasvavat? Persikoita yleisempi hedelmäpuu täällä päin on aprikoosi, mutta ne eivät ole vielä kukassa.

Persikka on kotoisin Kiinasta, mistä se levisi silkkitietä pitkin Persiaan ("persica"), mistä se matkasi edelleen Eurooppaan. Prunus-puuna se kuuluu ruusukasvien sukuun, johon kuuluvat mm. (muut prunukset, kuten) manteli, luumu, kirsikka, tuomi sekä tietenkin valtava määrä ruusuja (rosaceae).


4.3.2012

Mantelipuiden kukkia

Prunus dulcis

fr. amandier / en. almond tree / fi. mantelipuu / 日本語アーモンドの木

Bravo ! sanoi vanha, hienosti pukeutunut mies katsellessaan, kun otin kuvia kukkivasta mantelipuusta. Hänen mielestään oli hienoa, että nuoret näkevät mantelipuiden kauneuden. – Minun vaimonikin pitää niistä kovasti. Minä taas... Minä olen tällainen sodan nähnyt mies, hän jatkoi ja kohautti olkiaan aavistuksen surumielisenä ja silti hymyileväisenä. Hän kyseli mistä me olimme kotoisin ja kuullessaan puolisoni olevan Japanista, hän yllättyi iloisesti ja totesi että osaa muutaman sanan japania: Konnichiwa !

Mies oli ehkä kahdeksankymmenen, ehkä yhdeksänkinkymmenen. Hän oli pukeutunut kolmiosaiseen pukuun ja pitkään talvitakkiin. Juteltuamme hetken meille molemmille, minulle ja miehelleni, tuli niin hyvä mieli. Osaisipa puhua enemmän! Voisipa jutella lisää! Sitä minä kaipaisin.


Päivä oli harmaa, lämmin ja ihmeellisen häikäisevä. Illalla sataa ropsautti, ja ulkona tuoksui pöly.

Mantelipuut ovat kevään ensimmäisiä kukkijoita, mimosan ohella. Mimosa (josta kuva myöhemmin) aloitteli kukintaansa jo aiemmin keväällä, mutta keskeytti sitten kun kylmät tuulet alkoivat puhaltaa. Nyt se jatkaa siitä mihin se jäi tammikuussa. Mimosat ovat puutarhapuita, mantelipuita näkee sekä pihoilla että luonnossa.
Mantelipuut kurkottelivat jyhkeiden kivimuurien ylitse.

Myöhemmin nauroin miehelleni, että taidan kuvat mieluummin kukkia ja puita kuin ihmisiä... Tai kuvaisin minä ihmisiäkin mielelläni, olen vaan niin toivottoman ujo. Vanhasta miehestäkin olisin halunnut ottaa potretin. Mutta kamerani kääntyi vain mantelipuun kukkien puoleen.

Mantelipuun kukka näyttää muuten erehdyttävästi ume-hedelmän kukalta. Saisinpa siitäkin kuvan vertailun vuoksi!

26.2.2012

Tavallinen (riippu)kataja


Juniperus communis

fr. génevrier commun tai génievre / en. common juniper / fi. kataja / 日本語 セイヨウネズ

Katajia tuntuu olevan joka lähtöön. Yleensä ne eivät kai roikottele oksiaan tällä tavoin, ehkä tämä kasvoi  vain varjoisella paikalla. Mutta täältä löysin kuvan, joka muistuttaa juuri tätä katajaa. Samaisella sivulla on myös aika mielenkiintoinen video katajan siitepölyn pöllyttämisestä.

On tosin olemassa myös riippuvaoksainen kataja, nimittäin génevrier pleureur eli itkukataja, mutta se on toinen juttu se.

Seuraavana aamuna: Ai niin, unohdin mainita että laitoin näiden postauksien yhteyteen tuollaisen pikakommentoinnin, jonka vaihtoehdot ovat kasvien tunnistamisteeman mukaan "tuttu, joskus nähnyt, ihan vieras". Siitä vaan klikkailemaan :)

16.2.2012

Poluilta toisille

Tällaisissa(kin) maisemissa blogini kasveja etsitään.

Simpukka lähetti tällekin blogilleni kauniin pienen prenikan, mistä kiitän kovasti! Tällä kertaa ei tarvitse kertoa mitään sen kummempaa, riittää, että linkkaa viiteen lempiblogiin, joilla on alle 200 lukijaa. Koska kasvit ja puutarhat kiehtovat minua aina vaan, ajattelin linkata muutamaan minulle uuteen tai uudelleen löydettyyn kasviaiheiseen blogiin. Prenikka on siis nyt teidän, ja jos vain ehditte, olisi hauska jos linkkaisitte taas vuorostanne viiteen kivaan blogiin.


10.2.2012

Kuin ruodot



Lehtensä pudottaneet puut ovat kauniin graafisia näin talvella... Mikä puu on kyseessä, en tiedä, tunnistatko sinä?


5.2.2012

Hurmaava japaninruusukvitteni

Chaenomeles japonica

fr. cognassier du Japon tai poirier du Japon / en. Japanese quince / fi. japaninruusukvitteni / 日本語 ボケ

Japaninruusukvitteni on elegantti pieni pensas, joka kukkii (täkäläisissä olosuhteissa) helmi-huhtikuussa. Tai, kuten tässä, tammikuussa. Pieniä yksittäisiä kukkia tuntuu näkyvän lähes koko talven, mutta ehkä se varsinainen kukinta-aika on kuitenkin talven lopulla.

Pensas tuottaa pienet happamat hedelmät, joista voi valmistaa vaikkapa hilloa tai likööriä. Paljon, paljon suuremmat hedelmät (ja samalla tavalla happamat) tuottaa ruusukvittenin isoserkku kvitteni (cydonia oblonga), jota en harmi kyllä ole vielä löytänyt kuvistani. Ennen muinoin japaninruusukvittenin latinankielinen nimi oli cydonia japonica, mutta sittemmin se on loikannut chaenomelesin eli ruusukvittenien sukuun.

Minun lapsuudenkotinikin puutarhassa oli iso ja muhkea japaninruusukvittenipuska, jota kotoisasti kutsuttiin japanilaiseksi omenapuuksi. Puskan istutti pihalle isoäitini, kai joskus sotien jälkeen. Tätini mielestä se oli enne...

Jos näin on, kuka ties tämän kuvassa olevan kivitalon asukkaiden elämä on siis kirjoitettu tähtiin. Minnekähän puska heidät vie?


Pienet punaiset kukat erottuvat juuri ja juuri puskan paljailta oksilta. Kuva on otettu tammikuussa.

Niin ja lisätään vielä, että enhän minä 100% varma ole, että tämä on juuri japaninruusukvitteni, mutta aika varma kumminkin. Jos kuitenkin olen ihan hakoteillä, niin jätäthän viestiä kommenttilaatikkoon!

4.2.2012

Helminauhapuu



Se on puu eikä puska...



Sen siemenkodat ovat pyöreät ja on kuin ne olisi pujotettu ohkaisiin oksiin...



Ja kun ottaa askeleen taaksepäin ja katselee sitä kokonaisuutena, näyttää se tältä. Hulvattoman näköinen puu näin talvella, mutta mikä lienee sen nimi?

31.1.2012

Talven kuningatar


Melia azedarach

fr. lilas de Perse / en. bead-tree tai Cape lilac / 日本語 栴檀 tai センダン

Kuvasin tämän itse asiassa jo joulukuussa, mutta unohdin laittaa tänne. Upeat kullankeltaisen tai luun väriset marjat ovat ihmiselle myrkyllisiä mutta joillekin linnuille ne maistuvat. Nyt, noin kuukausi myöhemmin, puut ovat yhä täynnä marjoja, mutta niitä on jo vähemmän ja ne ovat ryppyisempiä.

Ihastuin tähän puuhun ensi silmäyksellä. Talot ovat täällä saman värisiä, ja niitä tai toisaalta kirkkaansinistä taivasta vasten kuvattuna ovat marjatertut erityisen hienon näköisiä. Keväällä vihreitten lehtien lomaan ilmestyvät sirot violetit kukat, jotka tuoksuvat voimakkaasti. Koitan muistaa ottaa ensi keväänä kuvan.

Puu on kooltaan melko pieni ja se on nimenomaan kaupunkipuu täällä päin, luontoon se ei ole levinnyt. Onpa se valittu jopa täkäläisen hypermarketin parkkipaikkapuuksikin! Wikipedia tietää kertoa, että se kuuluu mahonkipuiden joukkoon ja että se on kotoisin Intiasta Australiaan ja Kaakkois-Aaasiaan. Japanissakin sitä ainakin nimen mukaan esiintyy, koitan muistaa kysellä siitä lisää myöhemmin. Suomenkielistä nimeä puulla ei ole, mutta ruotsiksi se on zedrak. Latinan kielestä lainattu melia olisi minusta paljon miellyttävämpi!

Ranskankielisessä Wikipediassa erotettiin lilas de Perse (Persian syreeni) ja margousier (azadirachta indica), jotka muistuttavat toisiaan, mutta joiden (mm.) marjat ovat erilaisia. Puut menevät kuitenkin Ranskassa yleensä sekaisin, mutta tämä taitaa nyt kumminkin olla niistä se persialainen.

Sirokko on aikaisemmin kirjoittanut mielenkiintoisesti me(e)liasta. Ja sieltä löytyy kuva kukastakin!


23.1.2012

Kaunis vai ruma?

Diospyros kaki

fr. plaqueminier tai kaki / en. Japanese persimmon tai kaki persimmon / kakipuu
日本語 柿の木

Jos minun puolisoltani kysyttäisiin mikä on rumin puu maailmassa, hän vastaisi oitis kaki. Minä en olisi niin varma. Eihän se, kakipuu, nyt mikään kaunotar ole, ei symmetrinen eikä elegantti. Mutta siinä on jotakin hullunkurisen suloista. Oransseja palloja tummanruskeilla oksilla. Ruskea ja oranssi eivät väriparina ole kaunein mahdollinen (hyvä on, minäkin sanoisin että ruma), mutta tässä siinä on jotakin nurinkurisen surullisen kaunista. Sillä onhan kaki aika surullinen näky. Eikö olekin? 

Kakihedelmät sen sijaan ovat – minun mielestäni – herkullisia. Puolisokin myöntyy, jos ne ovat juuri oikealla tavalla kypsiä. Eivät liian raakoja, mutta eivät liian pehmeäksi kypsyneitäkään. Ranskassa olemme saaneet erinomaisia kakeja.

Puu kuuluu eebenpuiden joukkoon ja on kotoisin Kiinasta. Ranskaan sen muistaakseni toi joku puuintoilija, minkä jälkeen niitä on näkynyt provencelaisissa puutarhoissa siellä täällä. Luontoon se ei – tietääkseni – ole ainakaan vielä levinnyt.

Kakihedelmistä käytetään Suomessa nimiä kaki, sharon ja persimmon, yleensä sen mukaan, mistä ne ovat kotoisin (ja puun nimeä en kyllä suomeksi löytänyt, Wikipediassakin puhutaan vain hedelmästä. Tai ehkä puukin on vain nimeltään kaki?).

Jonkun pihalla kasvava kaki. Hedelmiä ei ole kerätty, linnutko ne syövät?

22.1.2012

Pieniä ruusunmarjoja



Rosa canina

fr. l'églantier tai rosier sauvage / en. dog rose / fi. koiranruusu

Jollen vallan väärässä ole, on tämä pieniä ruusunmarjoja (eli kiulukoita) täynnä oleva piikkupuska koiranruusu. Ja jos oikein tarkasti katsoo alakuvaa, voi nähdä sen seassa kasvavan villiparsan.

Marjoista voisi keitellä vaikkapa hilloa, ja siemenien sanotaan maistuvan paahdettuna ja jauhettuna jauhoihin sekoitettuna (miltä ne sillä tavalla maistuvat, sitä en osaa edes oikein kuvitella!).